1.8.2010

Haku on vaarallinen laji

Tänään uskaltauduttiin hakumetsään, kun ei kinttukaan ole enää vaivannut. Ensin lenkkeiltiin ja sitten alettiin töihin. Laitettiin kolme maalimiestä, kaks ensimmäistä kauas, n. 60-70m keskilinjasta ja valmiiksi ilman apuja. Virtaa ja intoa oli ainakin kahden koiran edestä, ja jotku kummat jouset oli jääny tassuihin. Ei se juurikaan tainnu keskittyä, oli vain niin mukava päästellä täysiä pitkin metsää ja pomppia kuin jänis.. Ensimmäisen maalimiehen löytymiseen tarvittiin kolme lähetystä, ei tietoakaan mistään piston oikeasta mallista tai muusta vastaavasta. Mutta koiralla oli kivaa! Rullantuonti onnistui ihan kivasti, ei huono muttei mikään erikoisen hyväkään. Tuli kuitenkin perille asti. Näytölle lähtee edelleenkin tosi hyvin, meinasi tänään jo ennakoidakin.. Toinen maalimies löytyi ensimmäisellä yrityksellä mutta tyyli oli juurikin sama kuin ensimmäisellä, täysillä vähän sinne ja tänne. Siitäkin huolimatta, löytyi se ja rulla lähti taas tulemaan kohti. Kerran se putosi, noin 40 metrin kohdalla mutta ihan oma-alotteisesti Köpi sen nosti ja toi linjalle. Näytössä ei mitään vikaa.. Kolmannella ja viimeisellä alkoi jo virta loppua, jätettiin ukko lähemmäs. Rulla tipahti muutamaa metriä ennen keskilinjaa, ja siinä näki Köpin ilmeestä kaiken: "Voi prkl, taas se tipahti. EN MILLÄÄN jaksas nostaa sitä, en. No pakko kai se on että pääsee makkaralle, siinä sulle!" Voi ku sais tuon rullan pysymään kunnolla suussa niin pääsis etenemään. Onhan tuo toki paljo jo eteenpäin mennykki jos vaikka viime syksyä muistelee mutta alkaa jo itteäki kyrpimään. Neuvoja kiitos!

Lopuksi huomasin että koiralla on oikea takatassu kynnen juuresta verellä, melkein vois sanoa että otti pannuun! Pesun jälkeinen tarkempi tutkimus paljasti että anturassa, ihan kynnen juuressa on parin-kolmen millin mittainen viiltohaava. Ei iso mutta haava kuitenki, toivotaaan ettei vaivais suuremmin.

5 kommenttia:

  1. Miten hyvin se noutaa ja luovuttaa esineitä muutoin? Onko niilläkin tapana tipahdella? Miten haluat että se luovuttaisi rullan: istuu, tuo käteen, seisoo sivulla rulla suussa...?

    VastaaPoista
  2. No tuota.. Varsinaista noutoa ei paljokaan oo treenattu, se vähä mitä on niin ote kapulasta on melko rauhaton. Ei nyt ihan tipahda muttei paljo muutenkaan..

    Hakumetsässä Köpi on vaan niin täysillä menossa että väsähtää nopiasti ja se näkyy tosiaan sitte rullan kans pelleilyssä..

    Eilen kokeiltiin ensimmäistä kertaa kiintorullaa, kuvittelin siinä että vois vaatia istumisen ja sitten käskiä "irti". Mitään perusasentoa tai muutakaan turhan tarkkaa en tosiaan ala metsässä vaatimaan, jätetään ne tottiskentälle. :)

    VastaaPoista
  3. Entäs esineruudun esineet? Jos nouto on muillakin esineillä hakusessa ei sitä tietenkään voi vaatia rullallakaan, jos se ei sitä muutenkaan osaa. Mutta tiputteleeko siis esineruudun esineitä samalla tavalla kuin rullaa? Ja miten ne luovutetaan. Itse ottaisin paljon noutotreeniä erilaisilla esineillä, jotta kantamiseen ja luovuttamiseen tulee varmuutta.

    Monestihan ongelmat ovat siinä kun koira tulee ohjaajan luo. Se jaksaa kyllä kantaa rullaa hyvin sen 48 metriä, muttta ne viimeiset kaksi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. ;) Se saattaa johtua siitä, että koiralla ei ole selkeää käsitystä mihin rulla pitäisi tuoda. Mitään tottisteluja ei metsässä tarvitse, mutta rullan luovutustavan tulisi olla koiralle selkeä ja aina sama, silloin siitä tulee automaattinen toiminto. Jos luovutus yhtenä päivänä on istumista, toisena päivänä tiputtelua ja kolmantena suoraan käteen tuomista... Pitää vain päättää mitä haluaa. Kannattaa treenata ilmaisuja kentällä lyhyillä matkoilla, jolloin homman voi keskeyttää, jos luovutukset eivät suju ja ottaa koko ketjun uudelleen. Myös rullan tiputtelusta tulee helposti tapa, jos koira sitä kautta pääsee näytölle. Mutta tässäkin pitää ensin opettaa luovutustapa muilla esineillä. Kiintorullan kanssa en pitäisi kiirettä.

    Astalle opetin ensin istumalla rullan luovuttamisen. Se ei toiminut, kun sillä alkoi olla aina vain kiireempi näytölle ja en saanut sitä enää kiinni luovutuksen jälkeen kun se jo paineli takaisin. Sivulle seisomaan tulo rulla suussa on toiminut. Kiinnitän ensin liinan ja sitten vasta annan irroittaa rullasta. Rullailmaisusta paasaaminen on yksi suosikkiaiheitani, yritän hillitä itseni ja poistua takavasemmalle. Mutta kysy toki, jos jotain vinkkiä vielä tarvitset. Harmi ettei tullut tästä enemmän puhe silloin kun nähtiin, mutta toisaalta se ehkä säästi sinut koko illan luennolta. ;)

    VastaaPoista
  4. Esineruudun esineet kyllä tulevat lähes aina perille. Kyllä se noudon periaatteen tietää ja mielellään tuo tavaraa mulle, se on ollu pennusta asti oikein kivaa. Ku kirjotin että noutoa ei oo treenattu, tarkotin että asentoa ei oo viilattu viimesen päälle ja esineen pitämistä ei hallita kunnolla. Kaikki kyllä tuodaan mulle, tyylillä tai toisella jos satun sitä tahtomaan. Enemmänki tuo rullan tiputtelu on sitä että rulla maistuu per*eleen pahalle. Vielä jos se sattuu kerran tipahtamaan ja kuolaiseen letkuun tarttuu hiekkaa niin entistä vähemmän huvittas pitää koko pätkää suussa. Ote on kuin olis sikari hampaissa, välillä näkee hurjia korjauksia vauhdissa kun rulla meinaa luiskahtaa pois hampaista.

    Viime syksynä ja tänä keväänä ongelmat rullan kans johtu siitä ettei koira käsittäny tai halunnu käsittää miksi se rulla pitäs yleensäkkään mulle tuoda tai nostaa, mutta se on nyt saatu aika selväksi. Nykyään sen näkee koiran naamasta että ilman tätä prkl letkunpätkää ei oo asiaa ohjaajan luo.

    Nykyään tuo rullan luovutus on "vähä erilainen", minä leikitän sillä koiraa pikkusen, kun siitä näytti olevan apua siihen että rulla pysyy paremmin suussa loppuun asti. Alan yrittämään istumista, että Köpi laskis persuuksensa kenttään ja sitte vasta irrottas rullasta. Katotaan seuraavissa treeneissä kuin onnistuu. :)

    Ei tullu tosiaan puhetta kun Köpistä tuli sillon invalidi hetkeksi, siinä jäi rullaongelmat toiseksi.. Mutta käyhän tämä näinki, anna tulla vain. :)

    VastaaPoista
  5. Jos vika on enemmän rullan materiaalissa, kannattaa harkita toisentyyppistä rullaa. Hyvä vaihtoehto on suorana roikkuva rulla, norski-tyyppisiäkin rullia olen tainnut nähdä muistakin materiaaleista tehtynä. Suorana roikkuvia saa melkein mistä materiaalista vaan. esim.

    http://www.dog-cat.fi/Kuvat%20ja%20logot/Pannat%20kuvat/Hakurullat.jpg

    http://kauppa.tipidogi.fi/product_info.php?products_id=1330


    Ja jos ei valmiina löydy, niin varmasti löytyy joku joka pystyy sopivan tekemään. Mutta kannattaa tosiaan treenata ilmaisua erikseen kentällä mm näkösällä, jolloin ongelmaan on helpompi puuttua ja koira ei väsy turhaan juoksemiseen. Metsässä kun koira on jo ison työn tehnyt ei aina raski vaatia ilmaisun pikku yksityiskohtia.

    VastaaPoista