Niin se vain aika menee eikä blogikirjoituksia näy.. Ehkä sitä tässä juuri alkaneen loman kunniaksi voisi jotain harrastella että olisi päivittämistä! Sitä ennen ajattelin julkaista arvoituksen jota pähkäillessä ehkä menetätte karvoituksen.. Kameran kennolle tallentui tänään kumma ilmestys, mikä on tämä joka vedestä aina välillä käy näkyvillä?
Mielikuvituksellisin vastaus palkitaan vaikka maineella ja kunnialla. :)
4.8.2013
30.6.2013
Kesäkuun päivitys
Vähän on hiljaista ollut, mutta paikataan tilannetta..
Lumien lähdettyä alettiin kovalla innolla treenaamaan. Köpin kans harrastettiin hakua, jälkeä, esineitä ja tottista. Hutille tehtiin jälkeä ja esineruutua, tottista, tokoa ja kerran jopa hakua ovat treenanneet Susan kanssa.
Köpillä haun teemana on olleet tyhjät piilot, niitä kun tämä niin kovin mielellään ilmaisisi. Melkeimpä joka treenissä on ollut tyhjä pressupiilo tai häkki ja ilmaisut on otettu suurimmaksi osaksi irtorullilla. Tämä näytti jo tuottaneen tulosta ja uskalsin kiintorullan laittaa kaulaan, ei siinä kauaa sitten kuitenkaan mennyt kun valeilmaisu tuli. Laitoin liinan perään ja käskin viedä näytölle jossa pääsin "kehumaan" koiran ja johan Köpi-parkaa nolotti.. Tämä sattui eilen, joten nähtäväksi jää miten vaikutti.. Tämän lisäksi pöydälle nostetaan suorat ja syvät pistot, näitä kun ei ole lähiaikoina enää näkynyt. Siinä syy myös kesän ainoan hakukokeen tuloksettomuuteen, jos koira ei uppoa syvälle eikä mene sinne mihin käsketään, eipä niitä maalimiehiäkään näy löytyvän. Yksi ukko jäi metsään, mutta olipa se sellaisen risukon takana ettei noin lyhyillä kintuilla sinne helposti olisi päässytkään. Samassa kohti Köpi heitti kuperkeikan keskilinjalle juostessaan..
Köpin jäljellä tehtiin keväällä testi, kokeeseen vai ei. Janan perusteella päätettiin ei ja sitä aloitettiin tekemään aivan alusta uusiksi. 10-20 metrin janalla ei olisi mitään ongelmaa, mutta kun ne on kokeissa vähän pitempiä. Jälki itsessään kulkee hienommin kuin ehkä ikinä, häntä vispaa koko ajan ja keppejä nousee.
Esineruutua on tehty muutama kerta ja se on vieläkin vähän päivästä kiinni miten kulkee. Jos huvittaa, se on kolme pistoa ja kolme esinettä, mutta jos ei huvita niin meno on kuin 70 hevosvoimaisella vaparidieselillä, kolme esinettä nousisi jos aikaa olisi vartti.. Osansa lienee tuulella, esineillä, tallauksilla ja kaikella, mutta jotain tällekkin pitäisi tehdä.
Tottiksessa ei suurempia ongelmia ole saatu kaivettua esille. Paikallaolon ampumisessa tulee usein hyvin hyvin nopea ylösnousu ja takaisin maahanmeno, johon on hankala ehtiä puuttua. Tätä on tahkottu tänä kesänä lyhyellä matkalla minun ollessa koiraa kohti kääntyneenä. Tulosta on tuottanut, pysyy jo paremmin. Suurempia ongelma tottiksessa ei siis ole, mutta joka liikkeeseen pitäisi saada vähän lisää ruutia ja pientä tarkkuutta.. Ja niiden kuntoon saaminen on minusta kiinni, kun ei osaa niin sitten ei. Ikävä on jo talvea, silloin kun ei tarvi näitä pöljiä tottisliikkeitä tehdä kisoissa.
Sitten Huden touhuja, tällä herralla ei ainakaan into lopu kesken. Jäljellä on keskitytty keppien ilmaisuun, ettei viime kesän tapaan saada tikkukasaa parin metrin päähän vaan yksi ehjä keppi mulle asti, ja edistystä on havaittavissa. Janatreeniä pitää Hutillekkin alkaa tekemään. Itse jälki kulkee suurimmaksi osaksi vallan hyvin, vauhti on hyvä, kepit nousevat melkeimpä aina ja kulmista selvitään. Pohjallakin pitää käydä, eiliset Ghosteye's-jäljet pudottivat hyvin maan tasalle. Mutta sieltä taas noustaan tämänpäiväisen korjaussarjan ansiosta. :D
Huti aloitti myös esineruudun treenaamisen, oikeaoppisuudesta ei varmaan oo tietoakaan mutta olipahan meillä hauskaa. Lähdettiin tallattuun oikean kokoiseen ruutuun partioimaan ja sieltähän sitä romua alkoi nousemaan, taisi esineet olla ilmassa enemmän kuin suussa, mutta kivaa ainakin oli! Seuraavalla kerralla tehtiin pieni ruutu, olikohan 15 metriä kanttiinsa ja lähetin koiraa ruudun ulkopuolelta. Hyvin se homman tajusi, liekköhän tuo vielä muistaa idean kun on ollut pitkähkö tauko välissä..
Ylläolevasta varmaan saa kuvan että ollaan paljokin treenattu, mutta kylläpä me suurimmaksi osaksi ollaan laiskoteltu. Syksyä kohti taas uuteen nousuun ja lomaa odotellessa, vielä muutama kuva piristykseksi jos satuit tänne tulemaan ja tekstiä lukemaan. :)

![]() |
| Odottakaapa vain talvea, virnuilee Köpi. :) |
![]() |
| Huti kuukautta vaille 2 vuotta |
![]() |
| Köpi 4v6kk |
![]() |
| Hymyä pojat! |
![]() |
| Köpin facepalm |
![]() |
| Paarma perkl!!! |
![]() |
| Kerro Köpille vitsi! |
![]() |
| Aina yhtä hyväntuulinen Huti |
2.5.2013
Uimasillaan
Käytiin törsäämässä talvella saatu lahjakortti, tulipahan testattua tämäkin homma!
Aluksi kumpaakin jännitti veteen meno, mutta eipä siinä kauaa mennyt kun molemmat loikki hienoja hyppyjä altaaseen lelujen perässä. Hutia homma jännitti sen verran että oli puolen tunnin jälkeen aika poikki, fyysinen kunto tuolta ihan heti ei lopu mutta henkisesti taisi olla rankkaa. :) Köpillä ei tuntunut missään, hienosti jaksoi räpistellä. Pesun ja kuivauksen jälkeen Hutilla meinasi rakentaa pientä hepulia, näytti että sinkoilee joka suuntaan ja rullailee kaikki matot.
Uintien jälkeen pidettiin pikku tauko ja suunnistettiin hakumetsään, se niistä puhtaista koirista..

20.4.2013
Kevättä
Sinne meni hyvät hiihtokelit, tuli vesisateet ja paskakelit. Mutta puolensa kaikessa, olihan tuolla mukava käydä metsässä lenkillä kun pääsi hyvin liikkumaan. Koirat ainakin ottivat sulasta metsästä ilon irti ja vauhti oli melkoista.. Muutama puhelimen kameralla otettu kuva tähän, oli vähän märkää paikoitellen..
![]() |
| Huti tutkii että mihin ne portaat vie |
![]() |
| Melko virtaus, tuumaa piskit |
![]() |
| Tällä lenkkipolulla pitäisi olla kahluusaappaat |
31.3.2013
Videoita ja epäviralliset kisat
Sain videomateriaalia Pärnävaaran kisoista! Tältä näytti startti, huomaa hyvin ettei me turhia lähdössä hätäillä vaan mennään tasaisen varmasti hyvään väliin. Melkoinen härdelli tuo lähtö.
Tässä mennään noin puolen kilometrin päässä lähdösä, vieläkään ei turhia hätäillä. Mahtava nähdä molemmissa videoissa tuo Köpin riemu. :)
Videot kuvasi joukkueen ankkuri Raimo Huhtanen, kiitos! Laittakaa muuten kuvan laatu parhaaksi (720p) ja video koko näyttöön, kuvanlaatu on loistavaa.
Tämän viikon keskiviikkona käytiin Oulussa epävirallisissa kisoissa, oli tarkoitus hiihtää Hutin kanssa ensimmäinen startti ja antaa Köpin huilata. Eihän se kuitenkaan huilaamaan joutanut kun kuskin kisavietti vei molemmat ladulle. Ensin kierrettiin Hutin kanssa 3km aikaan 6,24, vähän palauduttiin ja kierrettiin Köpin kanssa 5km aikaan 10,55!
3km B
1. Timo Rautio & Australianpaimenkoira Huti 6:24
2. Anna-Leena Korkiakoski & Beuceron Stella 6:52
3. Pia Harjuhahto & Whippet Kössi 7:47
4. Pia Harjohahto & Rhodesinkoira Osku 7:58
5. Soile Myllymäki & Australianpaimenkoira Ruska 8:38
6. Laura Soukka & Saksanpaimenkoira Sara 8:46
7. Janne Moilanen & Samojedi Pancho 8:56
8. Heini Nal & Beuceron Emma 5:43 (1,2km)
5km B
1. Suvi Kakko & Beuceron Tellu 10:22
2. Raimo Huhtanen & Belgianpaimenkoira Malinois Håkan 10:38
3. Timo Rautio & Austaralianpaimenkoira Köpi SEKÄ Tero Strömmer & Belgianpaimenkoira Malinois Ylva 10:55
4. Jouko Nivalainen & Belgianpaimenkoira Malinois Konsta 11:12
5. Hanna Loukusa & Australianpaimenkoira Krisse 12:20
6. Mikko Tolkkinen & Sekarotuinen Nonna 16:12
Kuten tuloksista näkyy, Huti korkkasi kisauran yhtä hyvällä sijoituksella kuin "isoveljensä" viime talvena! Köpi ei ihan ykköseksi yltänyt, edelle ehtineissä nimissä on jotain kovin tuttua. ;) Tosi mukava oli taas hiihtää, jotakin siinä aina tapahtuu kun numerolapun saa rintaan..
Ollaan nautiskeltu pääsiäisen takia parista ylimääräisestä vapaapäivästä ja ulkoiltu vähintään tarpeeksi. Muutama kuva meren jäältä:

| Hutin eka palkintoposeeraus |
![]() |
| Pientä vaanimista.. |
![]() |
| Köpin pääsiäisterveiset kaikille! |
![]() |
| Hutin omat pisnekset.. :D |
18.3.2013
SPKL SM Pärnävaara 16.-17.3.2013
Viikko toivuttiin Virpiniemen kisoista ja aamulla neljän jälkeen suunnattiin Subarun keula kohti Pärnävaaraa. Lauantain henkilökohtaiset matkat (10km) jätettiin väliin, kun ei kympin kunnossa sentään olla. ;) Sunnuntaina päästiin hommiin kun oli viestien aika, taas edustettiin Oulun Palveluskoirayhdistystä. Tällä kertaa toisen osuuden hiihti Suvi Kakko & ben Sucikan Gretchen ja kolmannen tuttuun tyyliin Raimo Huhtanen & bpmu Harmaahurstin Hannujaakko. A- ja B-koirat lähtivät yhtäaikaa, viivalla oli 11 koirakkoa. Köpin kanssa lähtö meni taas ilman ongelmia ja kaikki b-koirat jäivät taakse, muutama a-koira myös. Ne ja yksi b-koira kuittasivat pian ohi, mutta puolesta matkasta eteenpäin oli meidän vuoro iskeä ylämäissä ohi. Lopulta taakse jäi kaikki b-koirat ja kaksi saksanseisojaa, meillä oli ylämäissä hyvä vauhti päällä. :) Suvi pääsi b-sarjan ensimmäisenä matkaan ja Raimon lähtiessä oli etumatkaa seuraavaan jo vajaat 3 minuuttia. Siitä alkoi sitten pitkä odotus... Lopulta ne sieltä tuli maalialueelle, ensimmäisinä! Se oli sitten totta, Suomen Mestaruus! Samalla viimeisteltiin tuplamestaruus, A-sarjan voitto tuli myös OPKYlle!
12.3.2013
SOC Virpiniemi 8.-10.3.2013
Pohjoismaiden avoimet mestaruuskisat olivat ja menivät ja käytiinhän me näyttämässä miten pieni koira kulkee puolta isompien seassa. ;)
Perjantaina olin kameran kanssa reitin varressa ja kuvasin kaikki osallistujat, työn jälkeä esillä galleriassa!
Lauantaina osallistuttiin pippaloihin, hiihdettiin sprintit. Ensin mentiin aika-ajo, noin 1km repäisy ja siinä sijoituttiin sijalle 6/7. Sillä tienattiin paikka B-semifinaaliin, se oli 1,9km:n mittainen ja hiihdettiin yhteislähtönä. Sijoituttiin sijalle 2/3, tällä taas päästiin A-finaaliin kovimmista kovimpien seuraan! Siinä ei enää paljoa mahdollisuuksia ollut, tultiin viimeisinä maaliin kärjelle 18 sekuntia ja pronssille 10 sekuntia hävinneenä. Kokonaiskisassa se tiesi kuitenkin sijaa 4/7! Hauska kisamuoto tämäkin, yhteislähdöt olivat parasta antia.
Sunnuntaina hiihdettiin b-koirien viestit, edustettiin Oulun Palveluskoirayhdistystä Jyrki Mäkelän ja Raimo Huhtasen kanssa. Meillä oli Köpin kanssa aloitusosuus, 5km josta selvittiin ajassa 12,05 ja vaihdossa oltiin kolmantena. Toisella osuudella sijoitus tippui taas yhdellä pykälällä eikä sitä enää kolmannellakaan osuudella ihan kiinni saatu, joten sijoitukseksi tuli 4. Hauskaa kuitenkin oli koko rahalla, Köpin kans on hauska mennä yhteislähtöjä ja pistää pro-hiihtäjille vastaan. ;)
Perjantaina olin kameran kanssa reitin varressa ja kuvasin kaikki osallistujat, työn jälkeä esillä galleriassa!
Lauantaina osallistuttiin pippaloihin, hiihdettiin sprintit. Ensin mentiin aika-ajo, noin 1km repäisy ja siinä sijoituttiin sijalle 6/7. Sillä tienattiin paikka B-semifinaaliin, se oli 1,9km:n mittainen ja hiihdettiin yhteislähtönä. Sijoituttiin sijalle 2/3, tällä taas päästiin A-finaaliin kovimmista kovimpien seuraan! Siinä ei enää paljoa mahdollisuuksia ollut, tultiin viimeisinä maaliin kärjelle 18 sekuntia ja pronssille 10 sekuntia hävinneenä. Kokonaiskisassa se tiesi kuitenkin sijaa 4/7! Hauska kisamuoto tämäkin, yhteislähdöt olivat parasta antia.
| ©Mari Moisala |
| ©Mari Moisala |
5.3.2013
Laulutunnilla
Meillä koirat harrastaa laulamista ja treenaavat pirulaiset salassa sitä, silloin kun minä oon töissä. Pääsin kuitenki homman jäljille ja jätin kameran tänä aamuna koirien huoneeseen. Seuraavassa vähän ääninäytettä, Huti aloittaa ja Köpi vetää korkeammasta nuotista. Sydäntäsärkevän surullista.
2.3.2013
Kympit paukkuu!
Mitäs tässä ja ritari ässä, tuumas Jimi kun kymmenen vuotta pyörähti täyteen. Ensimmäiset kymmenen. :) Toivotaan äijälle vielä paljon terveitä vuosia!
21.2.2013
Lepopäivä
Kun ei se aurinko paista, niin se ei sitten paista, kuvataan sisällä. On vähän rauhallisempia kuvia kuin yleensä ja näissä kuvissa on TYLSÄÄ!
Hiihtoa lukuunottamatta meillä tosiaan on ollut aika rauhallista. Vetoja ollaan otettu kerran-pari viikossa ja paremmin lyhyttä pätkää vain. Toisinaan käydään merellä, metsäautoteillä tai kelkanjäljillä hiihtämässä parin tunnin lenkkejä niin että koirat on irti. Välillä tallustellaan metsässä muuten vain. Että paremmin älyvapaata talvea on ollut. :)
Köpin kanssa käytiin talven ensimmäiset hiihtokisat 2.2, ilmottauduttiin perjantai-iltana mukaan ja lauantaiaamuna ajeltiin Katrin ja Matin kanssa Rovaniemelle. Harrastussarjassa hiihdeltiin ja 5km oli matkana, lenkillä kulutettiin aikaa 13:47. Kovatasoinen harrastussarja oli tällä kertaa kun 18 koirakkoa lähti matkaan! Sijoitus oli 10:s, mutta kun A-koirat pudotellaan pois niin eihän sinne edelle ehtinyt kun pari B-koiraa. :) Siitä jatkettiin mihin viime vuonna jäätiin, meillä oli pirun hauskaa ladulla! Harmi vain kun kisat on tänä talvena kaukana ja niissä miehillä on matkana 10km, se on näin lyhytkinttuisille turhan pitkästi.
Tulokset kisoista löytyy Rovaniemen Palveluskoirakerhon sivuilta
![]() |
| Köpi tarkkailee valtakuntaansa |
![]() |
| Linssilude ja taustapiru |
![]() |
| Ghosteye's |
![]() |
| "Mikäs...?" |
![]() |
| Tylsää.. |
![]() |
| "..siellä mitään ollu.." |
![]() |
| "Kuluisikohan aika paremmin kyljellään.." |
Hiihtoa lukuunottamatta meillä tosiaan on ollut aika rauhallista. Vetoja ollaan otettu kerran-pari viikossa ja paremmin lyhyttä pätkää vain. Toisinaan käydään merellä, metsäautoteillä tai kelkanjäljillä hiihtämässä parin tunnin lenkkejä niin että koirat on irti. Välillä tallustellaan metsässä muuten vain. Että paremmin älyvapaata talvea on ollut. :)
Köpin kanssa käytiin talven ensimmäiset hiihtokisat 2.2, ilmottauduttiin perjantai-iltana mukaan ja lauantaiaamuna ajeltiin Katrin ja Matin kanssa Rovaniemelle. Harrastussarjassa hiihdeltiin ja 5km oli matkana, lenkillä kulutettiin aikaa 13:47. Kovatasoinen harrastussarja oli tällä kertaa kun 18 koirakkoa lähti matkaan! Sijoitus oli 10:s, mutta kun A-koirat pudotellaan pois niin eihän sinne edelle ehtinyt kun pari B-koiraa. :) Siitä jatkettiin mihin viime vuonna jäätiin, meillä oli pirun hauskaa ladulla! Harmi vain kun kisat on tänä talvena kaukana ja niissä miehillä on matkana 10km, se on näin lyhytkinttuisille turhan pitkästi.
Tulokset kisoista löytyy Rovaniemen Palveluskoirakerhon sivuilta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)