Koeraportit

Oulun kokeeseen päästiin varasijalta ja ajatuksella "lähdetään kokeilemaan" kun edellisestä kokeesta oli kuitenkin useampi kuukausi aikaa eikä treenattukkaan juurikaan olla, ainakaan jos edellisiin kesiin vertaa. Koe alkoi tottiksella, minua jännitti aivan pirusti ja Köpi oli aivan tulessa, molemmat näkyi suorituksessa! Seuraamisessa se vain pysyi ja pysyi mukana, tuijotti tiukasti silmiin ja käännöksistäkin taisi tulla kehuja. Henkilöryhmä hyvin mutta istumiset hitaita. Liikkeestä istuminen jäi tyypillisesti seisomiseksi, maahanmeno sentään onnistui ja liikkeestä seisominen, ylläri, onnistui! Luoksetulojen loput vähän hitaita, muuten priimaa. Noudot oli hyviä meille, nopeutta on tullut lisää ja luovutuksen välimatka pienentynyt, hypyissä ei ongelmia. Eteenmeno priimaa ja paikallaolossakin pysyi, ohjaaja kyllä meinasi kipata sinne piiloon kun pitkän koetauon jälkeinen jännitys alkoi löysäämään. :) Pisteitä siis huimat 91, taisipa olla toiseksi paras saldo ikinä.

Sitten ajeltiin hakumaastoon, saatiin vuoronumero 3 joka jo sinällään on hyvä merkki. Haku kulki mukavasti, muutaman kerran jouduin Köpin lähettämään uudelleen kun pistot jäi vajaiksi. Mitään niiltä uusintakierroksilta ei löytynyt, vaan nokalla oli vahva näkemys missä väki oli piilossa. Ensimmäinen ja toinen löytyi hyvin, näytöt oli hyviä ja hallinnassakin se melkein oli maalimiehillä. ;) Kolmas löytö aiheutti jo vähän enemmän tuskaa, ainakin mulle. Koiralla näytti olevan haju, mutta ei sitten kuitenkaan tarkentanut sitä. Sitten käytiin toisella puolen tyhjällä ja taas hajun puolelle ja löytyi se sieltä lopulta, ei ollut täydessä matkassa vaan lähempänä keskilinjaa pusikossa. Pisteitä suorituksesta 167, huonoista pistoista lähti kolme pistettä.

Esineruutuun lopetettiin koe, hieman jo ehdin jännittää että mikäköhän on päivän kunto. Turhaan, Köpi irtosi ruutuun kuin ammattilainen ja neljän piston jälkeen oli kolme aarretta tassussa. Tuomari tykkäsi työskentelystä yhtä paljon kuin minä, 30 pistettä. Yhteispisteet siis 288 ja kohtalaisen komia ykköstulos!

Seuraavaksi oli tiedossa Raahen koe heti seuraavana viikonloppuna ja se vähän henkistä tuskaa aiheutti, omissa kokeissa kun ei parin vuoden takaisen katastrofin ja nolauksen jälkeen oo kuonoja näytetty. Köpillä oli kyllä hyvä vauhti päällä kun palauttelevia ja toisaalta valmistelevia treenejä viikon mittaan tehtiin.

Tottiksella aloitettiin tämäkin koe, nyt näkyi viikon takainen koe ja tutun kentän haittapuoli miinusmerkkisenä. Aloitettiin paikallaololla, paikallaan se pysyi mutta vire siinä pääsi laskemaan ja sitäpä ei kiinni enää saatu. Seuraaminen oli hyvä, siinä se taas seurasi ja pysyi mukana tappiin asti. Liikkeestä istuminen oli seisominen, maahanmeno oli seisominen ja seisominen oli, ylläri, seisominen! Luoksetuloissa edellisviikkoa pidempi hidas osuus. Noudoissa oli taas tuttua etäisyyttä luovutuksissa. Eteenmenossa ihan helevetin hidas maahanmeno, kun ei se pallo ollutkaan siellä! Näistä pienistä puutteista huolimatta, tuttuakin tutummat 86 pistettä mukaan maastoon. Näillä pisteillähän sitä pari kesää sitten aloitettiin.. ;)

Hakuun startattiin numerolla neljä. Ensimmäinen pisto aiheutti pientä jännitystä elämään, herra oli sitä mieltä ettei siellä ketään ole mutta jos tätä rullaa tarjoaisin tässä? Ei saanut koira kiitosta siitä vaan pääsi toiselle puolen töihin, siitä se diesel taas hiljalleen kiihtyi. Ensimmäinen löytö oikealta, kuuli keskilinjalle asti että nyt tekee koira tarkkaa työtä eikä nappaa metrin päästä rullaa! Köpi yritti mennä vaneripiilon sisälle katsomaan onko siellä joku, ei päässyt mutta silti näkemys oli että on siellä joku. Näytölle mentiin ja olihan siellä. Taas vähän tyhjiä pistoja, hyviä ja huonoja. Suopursuista oikealta puolen löytyi toinen kadonnut ja sinnekkin mentiin liina soiden. Aikaa oli 200 metrin kohdalla käytetty 7 minuuttia ja koiralla oli aikamoinen hiki, taisin ensimmäistä kertaa juottaa koiraa kesken kokeen. Hienosti pakasterasiasta kun ei hän tykkää juoda pullosta. :D Voisihan sitä aluetta vähän rauhallisemminkin läpi käydä, mutta miksi jarrutella, tuumattiin ja pistettiin taas vauhti päälle. Aloin siinä jo vasenta puolta tuijottelemaan että mistäs se viimenen nostetaan, koira oli jossain vaiheessa sitä mieltä että laitappa oikealle! Minähän tottelin ja siinä taas nähtiin kumpi tietää missä ne tyypit on, viimeinen kömpi ylös häkistä ja helpotus oli melkoinen! 164 pistettä, alun tahmeudesta ja huonoista pistoista johtuen. Ohjaajakin sai noottia että luetaan sitä koiraa..

Esineruutu ja puuttuvan 20 pisteen etsiminen aiheutti sydämen tykytystä ja alahuulen väpätystä, ensimmäisenä ruudussa käynyt narttu oli merkannut alueelle ja tarviiko tuota edes miettiä mihin uroskoira ensimmäisellä pistolla menee? Käskin pois ja lähetin uudestaan. Köpi tuumas että hae itte romus, mää kävelen tätä etulinjaa poispäin. Taisipa siinä päästä yksi perkele ja herra koira laitettiin töihin entistä kovemmilla käskyillä, ja sehän hitto vie toimi! Alkoi tavaraa löytymään, ensin yksi ja sitten toinen. Lopulta puoli minuuttia ennen ajan loppumista löytyi viimenen puuttuva esine ja sittenhän se riemu vasta repesi! 29 pistettä kaikesta huolimatta, tietää yhteensä 279 pistettä ja sitä viimeistä ykköstulosta! Se on nyt virallisesti Suomen Käyttövalio, katsokaa vaikka KoiraNetistä!

Valiokakkua siis päästiin syömään:

Kakusta kiitos Tanjalle! Ja vielä tätäkin kautta isot kiitokset joka ikiselle urakkaan osallistunelle, olihan se melko homma. Mutta kumpi lie matkan varrella enemmän oppinut, koira vai ohjaaja? :) Hakukokeet jätetään nyt muille mutta treenejä ei, hakukoiran sielu vaatii töitä. Ja talven jälkeen sitten katsotaan onko tänä kesänä opittu jäljestämisestä mitään.