21.10.2011

Tarinaa hakukokeesta

Koe alkoi vaihteeksi pitkällä odotuksella, ennen meitä oli hakualueelle menossa 7 koiraa. Siinä sitten istuttiin hyvässä seurassa ja välillä lenkkeiltiin Köpin kans, lopulta päästiin itse asiaan. Hakualue näytti oikein mukavalta, vasen etukulma oli peltoa jossa kasvoi pitkää heinää, muu alue oli juuri sopivaa metsää, ei liian risukkoista ja korkeuseroja oli sopivasti. Laitoin Köpin ensin oikeaan etukulmaan, se meni noin 10-15 metriä ja lähti reippaasti kaartamaan vasemmalle, käskin takaisin ja tarkistamaan etukulman kunnolla. Tällä kertaa se meni tarpeeksi syvälle, kaartoi sieltä vasempaan ja kohta toi rullan. Valeilmaisut vähän kaiveli vieläkin mutta Köpi tuli sen verran varman näköisenä että hyväksyin ilmaisun ja niinhän sitä mentiin näytölle ja ensimmäinen ukko sieltä löytyi. Oli kuulemma oikein kurkistanut sisälle piiloon että onhan siellä varmasti joku. :) Siitäkö lie Köpi saanut varmuutta, homma kulki kuin unelma. Muutama tyhjä tuli väliin, vasemmalta puolelta Köpi yhtäkkiä nosti nokan ja paineli kauempaa keskilinjan yli oikealle, tuli kohta rullan kanssa ja jälleen mentiin näytölle, sieltäkin löytyi ukko. Jos en kovin väärin muistele niin 150 metrin merkki oli aika lähellä tätä kohtaa. Kaukaa ilmaisi mutta varmasti vei näytölle, hiki tuli kyllä juostessa. Nyt en enää muista tuliko tehtyä tyhjiä, jossain vaiheessa sieltä se vasemman takakulman ukkokin nousi. Sekin lähti aika kaukaa ja taas juostiin pitkästi. Kovasti tuomari tykkäsi Köpin työskentelystä, tuumasi että vähän on eri meininki koiralla kuin Raahen kokeessa. Ainoat pistemenetykset tuli parin tyhjän piston lyhyydestä ja keskilinjan ylityksestä ilman mun käskyä. Pisteitä siis 168.

Heti haun jälkeen mentiin esineruutuun, sieltä nousi kolmella pistolla kaksi esinettä. Pisteitä tuli 29, yhden pisteen menetykseen oli tuttu syy, ote esineeseen oli hieman levoton.

Seuraavaksi ajeltiin tottiskentälle ja odoteltiin neljän voittajaluokan koiran ajan vuoroa. Mietin siinä että kai me ne puuttuvat 70 pistettä tästä jotenkin haalitaan kasaan. Siinä vähän aikaa virittelin koiraa sopivaan vauhtiin, ja tällä kertaa taisin onnistua! Kun lähdettiin tuomarille ilmottautumaan, Köpi seurasi niin tiiviisti että oikein yllätyin, siinä jo kävi mielessä että tämähän voi onnistua.. Köpi tosiaan pysyi seuraamisessa mukana koko matkan niin hyvin kun vain koira voi pysyä, ainoa irtaantuminen tuli henkilöryhmässä kun kierrettiin ulkokautta.. Siinä kirosin että miksi ihmeessä sitä ei opi menemään oikeassa järjestyksessä ryhmää, kun varmasti tiiän kummin päin Köpi pysyy paremmin mukana. Jäävillä liikkeillä jatkettiin, jopa liikkeestä seisominen onnistui! Tämä liikehän me vasta kuukausi sitten opeteltiin.. Noudoissa tuli pistemenetyksiä liian aikaisesta jarruttelusta mua kohti tullesa, mutta Köpin suoritukseksi se oli hyvä! Eteenmeno oli suoraan kuin sääntökirjasta luettu, samoin paikallaolo. Paikallaolon aikana aloin miettimään että tämähän taisi mennä aika hyvin, sain itselle kerrankin sopivan rennon fiiliksen päälle. Toki jännitti, mutta niin sopivasti että kykeni järkevästi tekemään ja koira sai siitä vain lisää innostusta yrittää. Lopuksi kuunneltiin arvostelu ja pisteet, ja olihan se melko järkytys kun niitä kertyi yhteensä 95!! Aikamoinen tottis, parasta Köpiä ikinä!! Yhteensä pisteitä kertyi siis 292 ja siitä kuitattiin HK2. Siinäpä on ens kesälle tavoitetta, että pystyttäisiin edes lähelle tuommosia pisteitä. :) Oli kyllä hieno lopetus tämän kauden hakuilulle.

Viralliset tulokset löytyy TÄÄLTÄ.

Siinäpä vielä loistavasta hakukoirasta kuva:


Hutikin kasvaa koko ajan, onneksi. :)


Tänään otettuja kuvia löytyy KUVAGALLERIASTA, käykäähän kurkkimassa!

3 kommenttia:

  1. Hienosti meni kyllä! Vaika niinhän sen pisteistä jo saattoi päätelläkin. :) Ja Hutista on kasvamassa melkoisen suloinen nappisilmä. Varmasti melkoinen mussukka noin kotioloissakin. ;)

    VastaaPoista
  2. Onnea hienosta tuloksesta!:)
    -Kulmakunnan kauhut

    VastaaPoista
  3. Eve, sehän on oikia enkeli, varsinki yksin ollessaan: http://rautiotj.kuvat.fi/kuvat/Muut/huti1.wmv

    Muuten pyhkii ihan hyvin, yksinolon kans vain videon mukaista ongelmaa..

    VastaaPoista