23.9.2009

Köpi talkoissa

Köpi kävi männä viikonloppuna talkoohommissa, oli ohjailemassa Siikajoen pentunäyttelyn kävijöitä oikiaan parkkiruutuun. Nohevasti se virkansa hoiti. :) Sisälläkin pääsi käymään, tosin vaan turistina ku ikää oli viikon verran ylimäärästä kehän sisäpuolelle. Ja näkihän siellä muutaman saman rotuisen pennun.



Hakua ja jälkiä on taas ollu ohjelmassa, eilen mentiin hakupaikalle hyvisä ajoin ja käytiin jäljestämäsä 200 askeleen jälki. Reippaaseen myötätuuleen tein jäljen, puolessavälissä ja lopussa esineet ja ikää noin 20 minuuttia. Otin ensimmäistä kertaa lähdön janalta, eli käveltiin jälkeä kohti 90 asteen kulmassa. Jäljen kohdalla Köpi pysähty, nuuski ja lähti pari askelta takajäljelle. Siinä kohti kaks hernettä kohtasivat, koira pyörähti ympäri ja lähti oikeaan suuntaan. Ei ollenkaan huonompi suoritus ensimmäiseksi kerraksi, ei mikään tyhmä koira. :) Loppujälki meni hienosti, mitä nyt molemmat esineet ois jääny ilmaisematta. Nokka pysyi kuitenki hienosti maassa. Viimenen esine oliki sitte pakasterasia jossa sisällä hirvenlihaa, hyvä palkka hienosta työstä.

Tauon jälkeen aloteltiin hakuhommia, eipä oo koira ollu vähään aikaan noin innokkaana. Maalimiesten piiloutumista ootellesa ei malttanu olla yhtään hiljaa.. Kaks ensimmäistä oli täysin valmista, koira töihin ilman apuja. Eikä voi ku hymyillen kattoa sitä intoa millä linjalta lähdetään ja töitä tehdään. Molemmat löyty taas suuremmin vaivaa näkemättä. Seuraavat kaks ääniavulla ja samaan tyyliin löytyivät, ei mitään vaikeutta. Viksu eläin. :)

Jäljestämisestä ois muuten Nokialaisella kuvattu video, vielä kun joku keksis hyvän ja ilmaisen ohjelman millä .3gp-muotoiset videot sais muutettua koneella katottaviksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti