4.3.2012

SPKL SM Haukipudas

Köpi pinkoi taas kisoissa viikonloppuna, vaikka hetken jo näytti että jää koko kisat välistä kuskin hajamielisyyden takia. Aloin kattelemaan että millonkas sinne pitikään ilmottautua, niin päivämäärä näytti viikon verran taaksepäin eikä jälki-ilmottautumisia otettu. Sitten tuli lisää huonoja uutisia, Duke sairastui kennelyskään ja niin Köpi vaihdettiin Katrille koiraksi. Treenejä ei ehditty ottaa kuin kahdet ja niiden jälkeen tuskastutti entistä enemmän. Hyvinhän niillä kuitenkin meni, kiertelivät 8km aikaan 23.07,9 ja sijoitukseksi tuli 7! Köpi ei oo ennen menny 5km pitempää matkaa kerralla, eikä hiihtänyt muiden kanssa. Eikä kisoissa paljon belgialaista pienempää koiraa näkynyt, joten ei voi kun olla tosi tyytyväinen!

Katri ja Köpi menossa toiselle kierrokselle


Sunnuntaina päästiin sitten Köpin kans edustamaan Oulun Palveluskoirayhdistystä viestiin. Tietenkään en koskaan oo viestiä hiihtänyt, joten lähtö ja vaihto aiheutti pientä tressiä. Turhaan, taas, koko suoritus meni meidän osalta niin hyvin kun voi mennä! Oltiin siis Köpin kans ensimmäisellä osuudella ja lähdettiin muiden valjakoiden kanssa yhtä aikaa. Melko tasoissa mentiin ensimmäiseen mutkaan ja yhtä tasoissa tultiin vaihtoon, oli siinä ruuhkaa hetkeksi. Köpin kans kuitenki suoriuduttiin vaihdosta nopeiten ja saatiin seuraava matkaan ensimmäisenä. Seuraavilla osuuksilla oli pari joukkuetta päässyt karkuun, joten pronssiahan sieltä tuli! Alottelijalle se on kuin voitto, ei voi olla taaskaan kuin onnellinen ja tyytyväinen. :) Lujaa sillä aussikallakin pääsee saksanpaimenkoirien ja belgianpaimenkoirien seassa vaikka pieni onkin!


Suuri Köpi. :)


Vaatimaton pronssimitalisti!

Virallisia tuloksia löytyy kisasivuilta.

Muutama kuva lauantailta galleriasta.

2.3.2012

Jimi 9 vuotta!

Tänä päivänä vuonna 2003 pyöräytti Jami päivänvaloon viisi ruttuturpaa, ja yksi näistä on meidän perheessä siitä keväästä lähtien asustanut. Tämä pieni suuri koira täytti tänään yhdeksän vuotta ja tarjosi sen kunniaksi kakut Köpille ja Hutille, siitäkin huolimatta ettei oikein näistä liian suurista, vauhdikkaista ja tyhmistä elukoista tykkääkkään. ;) Ikä näkyy vain harvenevana hammaskalustona, muuten mennään kuin nuoremmatkin!




Onnea Jimille, ensimmäiset yhdeksän vuotta takana!

12.2.2012

Koirahiihdon SM Kiiminki

Nyt se on kisaura korkattu tässäkin lajissa, eikä yhtään huonompi aloitus ollutkaan. :) Hiihdeltiin b-harrastussarjassa 5km aikaan 14,56 ja se riitti hyvin sarjan voittoon! Köpi päästeli minkä lyhyistä tassuistaan pääsi, ja minä yritin pysyä perässä parhaani mukaan. :)


8.2.2012

Videon pätkiä

Pakkasillan iloksi ja ajankuluksi tuli kasailtua muutama video yhteen, siinäpä lopputulos. :)

5.2.2012

Kuvia taas


Pakkasia pidellessä on treenit ollu täysin tauolla, lenkillä vain kuljettu. Eipä näy piskejä palelevan kun pistää tarpeeksi kierroksia tassuihin. :)

Lisää kuvia galleriassa, rautiotj.kuvat.fi

28.1.2012

Aurinkoa!

Vihdoinkin paistoi aurinko vapaapäivänä. Siispä kamera tassuun ja viereiselle pellolle kuvaamaan..










15.1.2012

Arvonta suoritettu

Ja paperi ruksittiin EH:n kohdalta. Köpi on siis erittäin hyvä, ellei peräti täydellinen. :) Koko arvostelu kuuluu seuraavasti:

4 vuotias uros. Oikea runko. Oikean tyyppinen pää. Ilme ok. Suora ylälinja. Rungon pitäisi olla tilavampi. Kaula riittävän lyhyt. Oikein kulmautunut. Hiukan lyhyt olkavarsi. Tarvitsee enemmän aluskarvaa. Tyypillinen luonne. Liikkeet riittävän oikeat.

Kiitoksia Katrille Köpin esittämisestä, parasta kun ei tarvinnut itse olla kehässä. Köpikin pisti parastaan ja käyttäyty niin hyvin ku pieni australialainen vain osasi. ;)




Köpin mielestä parasta päivässä taisi olla Kiksin näkeminen. Törmääminen oli hauskan näköinen, koirat haistoi kerran toisiaan ja kun älysivät kuka siinä vastapäätä seisoo piti samantien alkaa leikkimään kuin pikkukakarat. Näyttelyn jälkeen käytiin vähän tuulettamassa Vegan ja Sylvin kanssa, menihän ne vähän aikaa lujaa. :) Kiitoksia kaikille, hauska päivä oli!

13.1.2012

Kuulumisia kuvina

Pitänee laittaa edes kuvia kun ei taas näy saavan tekstiä aikaiseksi. Talvea pidellään, eihän tässä mitään järkevää oo tullu tehtyäkään. Viime kirjotuksen aikoihin Köpillä aukesi anturat, ilmeisesti olivat ilmanaikuisen alkutalven ansiosta päässeet kuivumaan ja hiihtoreissulla kovalla baanalla juostessa ne sitten aukesivat. Muutama viikko niitä tuossa rasvailtiin ja nyt taas mennään. Pitänee vain rasvailla niitä tästäkin eteenpäin.

Tassukarvat on jo lähteny, ei tarvi mainita

Lenkkeilty sentään ollaan, molemmat tykkää lumesta! :)




Ja kovasti ollaan, no ainakin melkein, tai no vähän kuitenkin, valmistauduttu ens sunnuntain koitokseen. Viime reissulla tuomari ei tykänny Köpin turkin kunnosta ja sieltähän se T sillon tipahti, tällä kertaa ei jätetä mitään sattuman varaan perskeles. :)

Ensin harjailtiin muutama irtokarva pois..

Mahan alta tarvis vielä vissiin harjata?
..ja sen jälkeen päästettiin taitavammat töihin. Köpin ilme kertoo taas kaiken. :)



Sunnuntaina sitten nähdään mikä kirjain sieltä tällä kertaa Köpille arvotaan!

25.12.2011

Joulukurvailut

Ettei kävis koirien jouluaatto tylsäksi niin suunnistettiin valoisan aikaan metsään ja siitä muutama kuvatodiste. Samasta reissusta paljon mielikuvituksellisempi tarina Tyynen kirjoittamana. :)






21.12.2011

Vuosi alkaa olla pulkassa

Pitäs vissiin vähä tuumata mitä on tullu tänä vuonna tehtyä. Lyhyesti sanottuna tavotteita ei ollu ja ne ylitettiin reilusti. :) Päällimmäisenä on mielessä syksyllä saavutettu HK2 ja hurjasta pistesaaliista jaksaa vieläkin olla mielissään. Tottisteltiin, hakuiltiin, tehtiin jälkiä, viestiäkin aloteltiin ja talven valjakkohiihtoja varten treenailtiin. Mutta turhan vakavasti ei "töitä" oo otettu, Köpi osaa kyllä ottaa koiranelämästä kaiken irti. Metsälenkeillä on käyty paljon, nähty koirakavereita, räpiköity rannoilla, sikailtu, hölmöilty ja ihan muuten vain oltu. Laumaan tuli yks musta lisää ja siitäkin taitaa kasvaa ihan kunnon koira.

Mitäs tässä enää kummempia, mukavaa joulua kaikille!